RAKENTAMINEN ON LUOTTAMUSBISNESTÄ

17.05.2020

Koronakevät vei kolme kuukautta ajatukseni ja aikani pois raksablogista, mutta nyt olen palannut. Kevään aikana tapahtui paljon "näkymätöntä" myös taloprojektissamme. Talon pohjapiirros meni kertaalleen uusiksi liian suurten luonnoskuvaneliöiden vuoksi ja sitä jouduttiin pienentämään lähes 10 huoneistoneliötä. Sormet menivät hetkeksi suuhun rystysiä myöten, mutta onneksemme talotoimittajamme Joperan arkkitehti teki nopeasti mahtavia sekä käytännöllisiä muutosehdotuksia ja pelasti tilanteen. Talomme kierähti kertaalleen ympäri 360 astetta, sisäänkäynti siirtyi talon päädystä toiselle sivulle ja ikkunoiden paikkoja vaihdettiin, osittain niitä vähennettiin ja toisaalle lisättiin tai kokoa muutettiin. Nyt olemme tilanteessa, jossa rakennuslupa on käden ulottuvilla. Vihdoin!

Ikkunoihin ja oikeastaan koko kokonaisuuteen liittyen yksi isoimmista oivalluksista muutoksia miettiessämme oli se, että huonekalujen koot ja paikat kannattaa olla mahdollisimman pitkälle tiedossa jo kuvia piirrettäessä. Ensimmäisen talon kohdalla pohdimme huonekaluja vasta, kun talo oli jo harjakorkeudessaan. Kun nyt esimerkiksi jouduimme pienentämään myös vanhempien makuuhuonetta kahdella neliöllä, tajusimme, että makuuhuoneen nurkkaan suunniteltu korkea ja kapea ikkuna ei mahtuisikaan pienennettyyn versioon huoneesta. Sänkymme on 180x210 cm kokoinen ja se olisi peittänyt osan ikkunasta tökerösti. Nostimme ikkunan poikittain sängyn päälle sen verran korkealle, että aamuauringon valo pääsee siitä sisään sopivasti ja lisää aina niin ihanaa luonnonvalon määrää myös meidän makkarissa. 

Nyt olemme tilanteessa, jossa rakennuslupa on käden ulottuvilla. Vihdoin! 

Meillä on projektissamme mukana myös sisustussuunnittelija, joka osoittautui kultaakin kalliimmaksi jo ensimmäisen talomme sisustamisessa. Tällä kertaa pyysimme hänet apuun jo kuvienpiirtovaiheessa ja se on ollut erinomainen ratkaisu. Hänen ideastaan esimerkiksi yläkerran aulan viereen tulevasta kompaktista työtilasta tulee mainio yhdistelmätila, jonka yksi pitkä seinä rajataan lasiseinällä ja pariovilla. Kun tilassa halutaan työskennellä tai vaikka nukkua, ovet vedetään kiinni ja huoneen sisäpuolella desibeliverho lasin eteen tuomaan sekä yksityisyyttä että rauhaa tilaan. Kun soppea ei käytetä, voivat lasiovet olla auki, ja koko huone osana aulaa, jolloin tilan tuntu yläkertaan astellessa on ihan toisenlainen kuin perinteisellä väliseinällä tehty huonejako.

Seuraavaksi alammekin suunnittelijamme Henna Ahosen kanssa miettiä keittiön, kiintokalusteiden, lattioiden, seinien ja väliovien sekä portaiden ehyttä sävymaailmaa. Toiveita on jo mielessä, mutta tiedän, että Henna laittaa palaset juuri oikeille paikoilleen, kuten aiemminkin. Työskentely on myös helpompaa nyt, kun olemme jo toista kertaa samassa projektissa: maun ja mieltymyksien tunteminen sujuvoittaa toimintaa, vaikka ammattilainen toki hoitaa projektin kuin projektin maaliin. Asiakkaan näkökulmasta tosin esimerkiksi aikaa säästyy silti, kun yhteistä historiaa on jo jonkin verran takana suunnittelijankin kanssa. 

Kaiken ytimessä on avoimuus

Luottamus onkin rakentamisessa yksi isoimpia ja tärkeimpiä arvoja sekä periaatteita, mitä ilman koko taloa ei voi edes rakentaa. Ainakaan silloin, kun vetovastuun siitä antaa jonkun muun käsiin. Jos luottamus jossain kohtaa projektia esimerkiksi talotoimittajan taholta rikotaan, on sen palauttaminen jokseenkin haastavaa - joskus jopa mahdotonta. Inhimillisiä virheitä toki tapahtuu ja lähes joka projektissa. Olennaista silloin on tapa, jolla virheet korjataan. Kun toiminta on alusta loppuun saakka avointa ja läpinäkyvää, päästään kuprukohdistakin aivan eri fiiliksellä eteenpäin. 

Toistaiseksi olemme olleet talotoimittajamme kanssa eri mieltä vain sopimusvaiheesta pienentyneen talomme loppuhinnasta, mutta viikkojen keskustelun jälkeen pääsimme siitäkin yhteisymmärrykseen. Nyt jatkamme projektia hyvillä mielin ja luotamme, että talostamme tulee heidän käsissään paras mahdollinen.

Vinkkinä sanoisin silti, että kannattaa pyytää talotoimittajalta tarkat luonnoskuvat jo siinä vaiheessa, kun sopimusta solmitaan ja talon loppuhinnasta keskustellaan. Me teimme tarjouspyyntökierrosta omilla luonnoskuvillamme, joista talotoimittaja piirsi omat versiot, kun kaupat oli jo tehty. Jos vielä joskus rakentaisimme, pitäisin vastedes huolen, että talotehtaan kuvat vastaavat alusta alkaen tarkasti esimerkiksi rakennusoikeuden lupaamaa neliömäärää. Siten koko paketti on varmasti ja selkeästi kasassa alusta alkaen. 

Juuri nyt odotamme innolla ensi viikolla tontillemme ilmestyvää talotehtaan kylttiä. Se on ensimmäinen konkreettinen asia tontillamme, joka kertoo "tähän rakentaa perhe Kinnunen." Ja heti, kun lupa heltiää, lyömme maanrakennusfirman kanssa päivämäärän lukkoon maatöiden aloituksesta. Tässäkin muuten luotimme hyväksi havaittuun yritykseen: sama tekijä tekee talomme pohjat nyt kuin ensimmäiseenkin taloomme. Emme rehellisyyden nimissä edes kilpailuttaneet tekijöitä, kun saimme heiltä suoraan kilpailukykyisen hinnan sekä tiesimme, että tämä firma tekee parasta mahdollista jälkeä. Sen jälkeen vuorossa ovat perustukset ja syksyllä alkaa kotimme pystytys. En malta odottaa... LVI-kuviin liittyen mietimme parhaillaan ulkoporeammeen hankkimista. Kerron tästä seuraavassa blogissani lisää.