TONTIN OSTON ABC

06.02.2020

Oma talo edellyttää tonttia, jolle koti pystytetään. Jos mahdollinen rakentamisalue on mielessäsi laaja, on vaihtehtojakin enemmän. Kokosin alle muutaman perusasian, joiden pohdinta on tontin valinnassa olennaista.

Oikean tontin löytämisessä on tärkeää:

- Hyvä sijainti suhteessa omaan arkeen (Työt, koulut, päiväkodit, harrastukset jne.)

- Sinnikäs, mutta ihmeisiinkin uskova asenne (Ei kannata olla liian vaativa, mutta samalla omista visioista on hyvä pitää myös kiinni. Se oikea tontti löytyy kyllä, kun uskaltaa avata silmänsä mahdollisuuksille.) 

- Realistinen hintataso suhteessa omaan budjettiin (Tontista pitää maksaa oikea hinta, eikä kallein ole välttämättä lainkaan se paras juuri itselle. Myös alueella toimivat kiinteistönvälittäjät voivat tarjota arvokasta tietoa alueen hintatasosta.)

- Vähintään alustava selvyys tontin maapohjasta (Kunnan tai kaupungin rakennusvirasto pystyy auttamaan alustavissa tiedoissa jo ennen kauppaa. Jotkut edellyttävät ostajan hyväksymää pohjatutkimustulosta ennen kauppoihin ryhtymistä, mutta me luotimme kaupungin tietoihin ja teimme tarkemmat tutkimukset kauppojen jälkeen itse.)

- Sopivassa suhteessa luova, mutta realistinen visio siitä, millaista kotia ollaan rakentamassa (Itse haaveilimme, että toinen talomme olisi yksitasoinen, mutta suostuimme tekemään ensimmäisen kompromissin, kun muutoin paras mahdollinen tontti osui kohdallemme ja teemme kotimme kahteen tasoon. Kannattaa jo alkuvaiheessa miettiä, mistä on valmis luopumaan, jotta saa jotain muuta hyvää tilalle.)

- Selvyys siitä, ostaako tontin kunnalta tai kaupungilta vai yksityisiltä markkinoilta tai haluaisiko sittenkin vuokratontin (Kunnan tontit ovat yleensä yksityisiä edullisempia ja usein uusilla, kivoilla alueilla. Kunnan tonteista voi löytyä myös hyviä vuokratontteja, jolloin rakennusbudjetti on kohtuullisempi. Yksityiset tontit voivat puolestaan löytyä paikoista, joissa muutoin ei ole tontteja tarjolla. Mieti, mitä juuri sinun kotisi tarvitsee?)

- Periksiantamattomuus (Tätä tarvitset koko rakennusajan ja vielä vähän sen jälkeenkin.)